Flipper 670 DC on aika peto

Koeajot 19.03.2012

Flipper on upea luku suomalaista – ja ruotsalaista – venehistoriaa. Sigurd Isacsonin luomus kuuluu kiinteästi lähes jokaiseen Suomen rannikon laituriin. Flipper on luonut varmaan yhtä paljon retki- ja matkaveneilijöitä, kuin muut Itämeren rannikon moottoriveneet yhteensä.

Mutta aika ajoi Flipperin ohitse. Moninaisten vaiheiden jälkeen se päätyi kuopiolaisen Bella-Veneet Oy:n talliin, mutta jäi siellä hieman sivurooliin. Alun innostuksen jälkeen yhtiön toinen merkki, Aquador, vei lähes kaiken kansainvälisen huomion.

Tekesin Vene-ohjelman myötä siitä tuli konseptikehityskohde. ”Piirrä meille Euroopan terävimpään kärkeen 6,5-metrinen DC, jollaista Suomessa ei vielä ole tehty”, kuului suunnitteluohje norjalaiselle Espen Thorupille.

Veneestä tuli 6,66 m pitkä ja se sai loppujen lopuksi tyyppimerkinnän 670 DC. Ajo-ominaisuuksien ohella Thorup halusi suunnitella poikkeuksellisen avaran veneen. Siinä hän on onnistunut niin hyvin kuin ulkomitat antavat myöten. Veneessä ei ole jätetty juuri ainuttakaan kulmaa tai koloa hyödyntämättä.

Uutuus on raikas tuulahdus vuosikymmenten osin pölyisinkiin perinteisiin.

Tiivistelmä Vene-lehden artikkelista 3/2012
Osta ja lue koko juttu Flipper 670 DC:stä

Kommentit

OK
  • Rekisteröityminen
    kannattaa!

    Pyyhkäise, niin teidät miksi
  • Yhdet tunnukset käyvät
    kaikilla NettiX-sivustoilla.

  • Suosikkilistasi pysyy
    ajantasalla joka laitteessa.

  • Saat samat hakuagentit
    käyttöön kaikkialla.

Rekisteröityminen on yksityiskäyttäjälle ilmaista:

-

 

,

, cm3, kW

 /3 
.

Uusi maksutapa - Mobiilimaksu

Mobiilimaksu on uusi helppo ja nopea maksumuoto, jolla voit maksaa suoraan puhelinlaskullasi ilman rekisteröitymistä suoraan Internet-selaimesta.

Palvelu toimii kaikilla laitteilla, kuten matkapuhelimet, tabletit ja tietokoneet, joissa on Elisan, Saunalahden, Telian tai DNA:n data-yhteys. Mobiilimaksun käyttäminen on mahdollista, kun käytät laskutuskelpoisen liittymän datayhteyttä. Elisan ja Saunalahden liittymillä Mobiilimaksu on mahdollinen millä tahansa yhteydellä (vaatii liittymän numeron syöttämisen).

TAI

 

 

Kirjaudu sisään

Näytä
tai

Sinulla on keskeneräinen ilmoitus. Mitä haluat tehdä?

Haluatko poistaa kuvan?

Unohditko salasanan?

Haluan vastausviestin

Anna lähettämämme koodi

Koodi on lähetetty osoitteeseen

Salasanan uusiminen

Näytä