Luonnonsatamaan rantautumisen lyhyt oppimäärä

Vinkit 26.10.2015

Luonnonsatamaan rantautuminen vaatii tarkkuutta, erityisesti jos ranta on entuudestaan tuntematon.

Luonnonsatamaan rantautuminen alkaa jo hyvissä ennen rannan näkyvistä. Ensimmäinen tehtävä on hyvän rannan etsiminen kartalta. Hyviä paikkoja rantautua voivat olla ainakin ne rannat, joissa viiden metrin käyrä tulee lähelle rantaa. Toisaalta yli kymmenen metrin syvyydet eivät ole useimmilla veneillä käytännöllisiä, koska ankkuria pitää laskea niin paljon. Rannan pitäisi olla tietysti myös mahdollisimman hyvin suojassa tuulelta ja aallokolta, eli aivan isompien väylien viereen ei kannata rantautua. Tuulen suoja pitää tarkistaa vielä säätiedotuksesta, jotta yöllä ei tarvitse herätä korjaamaan veneen kiinnitystä.

Venekin pitää valmistella rantautumista varten. Lepuuttimet kannattaa laittaa joka tapauksessa paikalleen, ja ankkuri vapauttaa lukinnastaan. Jos keulassa on portaat, ne kannattaa avata tai kiinnittää paikalleen. Rantautumisköydetkin kannattaa asetella valmiiksi siististi keulaan, köysien on syytä olla pitkät. Käytännössä 20-30 metriä riittää lähes rantaan kuin rantaan ainakin ensimmäiseen kiinnitykseen.

Ensimmäinen lähestyminen

Array

Itsestään selvästikin tuntematonta rantaa lähestytään aina suurella varovaisuudella ja pienellä nopeudella. Keulassa olija voi tähystää sekä rantaa että pohjaa veneen edessä, tosin ainakin saaristomerellä veden näkösyvyys ei useinkaan auta pelastamaan mahdollisilta pohjakosketuksilta. Keulassa olijan on muistettava pitää kunnolla kiinni, jos vene töksähtää kiveen tai mutavalliin, voi keulasta keikahtaa helposti mereen tai pahimmassa tapauksessa ranna kalliolle.

Ensimmäinen lähestymisellä käydään katsomassa hyvä paikka rantautua. Yleensä riittää, kun keulagasti näkee hyvän paikan, mutta kipparikin voi toki käydä keulassa rantaa vilkaisemassa. Muuten kipparin tehtävä on seurata tarkasti kaikua ja keulagastin ohjeita ohjaamisen suunnasta.

Ankkuri alas

Ensimmäisen lähestymisen jälkeen vene pakitetaan kauemmas, reilusti hyvän ankkurointipaikan taakse. Sitten vaihde työnnetään taas eteenpäin, ja vene asetetaan pieneen kulkuun. Tuuli huomioiden suunnataan keula aikaisemmin katsottuun rantautumispaikkaan, ja päästetään ankkuri pohjaan. Kun ankkurin liinaa tai köyttä on päästetty noin puolet lopullisesta pituudesta, lukitaan se knaapiin tai omaan lukkoonsa veneen ollessa edelleen vedossa. Moottorilla vedetään ankkuri näin kunnolla pohjaan, toimenpide, joka on erityisen tärkeä muilla kuin mutapohjalla.

Sitten ankkurin köyden voi taas vapauttaa, ja lähestyminen rantaa kohti jatkua. Veneessä täytyy muistaa pitää sen verran vauhtia, että se pysyy ohjautuvana, eikä kääntyile pienistä tuulenvireistä.

Nyt on keulagastin aika toimia. Käsimerkeillä viittoille gasti ohjaa kipparin oikeaan kohtaan rannassa ja näyttää sormilla etäisyyden rannasta alkaen viidestä metristä. Jos ranta on valittu oikein, metrin etäisyydellä kippari pysäyttää veneen moottorilla ja gasti astuu tyylikkäästi maihin, ilman tarvetta hypätä tai kurottaa. Köysi on syytä ottaa mukaan.

  • Array
  • Array
 

Nyt kippari  vetää venettä ankkuriköydestä metrin verran taaksepäin ja kiinnittää köyden knaapiin. Samalla gasti kiinnittää ensimmäisen köyden puuun tai kiveen. köyden ei tässä vaiheessa tarvitse olla tiukalla. Kippari siirtyy keulaan, kiristää keulaköyden ja heittää toisen kiinnitysköyden rantaan. Lopuksi veneen etäisyys säädetään vielä tarkemmin sopivaksi. Keulaköydet kiinnitetään mahdollisuuksien mukaan mahdollisimman lähelle rantaan, mutta riittävän eri suuntiin. Kiinnityspisteen pitää tietysti olla varma.

Yön ajaksi venettä voi siirtää vielä köysillä ja ankkurilla ulospäin, erityisesti jos odotettavissa on tuulen suunnan muutoksia.

Tapani Mylly

Tapani Mylly
Tapani Mylly on intohimoinen veneilijä, joka haaveilee maailmanympäripurjehduksesta, mutta käytännössä kyyditsee lapsiaan Nauvon hiekkarannalle.

Kommentit

OK
  • Rekisteröityminen
    kannattaa!

    Pyyhkäise, niin teidät miksi
  • Yhdet tunnukset käyvät
    kaikilla NettiX-sivustoilla.

  • Suosikkilistasi pysyy
    ajantasalla joka laitteessa.

  • Saat samat hakuagentit
    käyttöön kaikkialla.

Rekisteröityminen on yksityiskäyttäjälle ilmaista:

-

 

,

, cm3, kW

 /3 
.

Uusi maksutapa - Mobiilimaksu

Mobiilimaksu on uusi helppo ja nopea maksumuoto, jolla voit maksaa suoraan puhelinlaskullasi ilman rekisteröitymistä suoraan Internet-selaimesta.

Palvelu toimii kaikilla laitteilla, kuten matkapuhelimet, tabletit ja tietokoneet, joissa on Elisan, Saunalahden, Telian tai DNA:n data-yhteys. Mobiilimaksun käyttäminen on mahdollista, kun käytät laskutuskelpoisen liittymän datayhteyttä. Elisan ja Saunalahden liittymillä Mobiilimaksu on mahdollinen millä tahansa yhteydellä (vaatii liittymän numeron syöttämisen).

TAI

 

 

Kirjaudu sisään

Näytä
tai

Sinulla on keskeneräinen ilmoitus. Mitä haluat tehdä?

Haluatko poistaa kuvan?

Unohditko salasanan?

Haluan vastausviestin

Anna lähettämämme koodi

Koodi on lähetetty osoitteeseen

Salasanan uusiminen

Näytä