Purjeveneellä tehtävät käännökset

Katso video
Vinkit 05.10.2015

Purjeveneellä voi karkeasti ottaen kääntyä kahdella tavalla. Vastatuuleen tehdään vastakäännös, myötätuuleen jiipataan.

Molemmista käännöksistä on tietenkin variaatioita tuulen, veneen, miehistön ja purjehduksen tavankin mukaisesti. Perustasiat ovat kuitenkin pitkälti samanlaisia, ollaan sitten isossa kilpaveneessä tai pienessä perheveneessä.

Molemmissa käännöksissä pumi kulkee veneen keskilinjan yli. Tämä synnyttää useimmissa veneissä mahdollisuuden onnettomuuteen, erityisesti jos veneen puomi on matalalla. Vastakäännöksessä vene myös kallistuu laidalta toiselle. Niinpä kaikkien veneessä olijoiden pitää tietää etukäteen, että ollaan kääntymässä. Huutamalla varottaminen on hyvä tapa, ”kääntyy!” pitäisi olla purjehduskesän yleisin huuto.

Aloittelijan kannattaa kokeilla eri käännöksiä sopivassa tuulessa. Kääntyminen ei kuitenkaan ole helpointa hyvin hiljaisissa vauhdeissa, koska veneen vauhti voi loppua kesken, ja vene voi jäädä piihin. Niinpä noin 5m/s tuuli on hyvä harjoitteluun. Silloin veneessä on jo vauhtia riittävästi, mutta ei olla vielä lähellä reivikynnystä.

Tilaakin harjoittelu vaatii, eikä ensimmäisiä käännöksiä kannata myöskään viedä ihan lähelle syvääkään rantaa. Jos jokin menee pieleen, on mukavampi kun käännöksen voi ottaa uusiksi sotkun selvittyä.

Aivan kuten Purjehduksen perusteiden ensimmäisen osan purjeiden nostot ja laskut, oppii käännöksetkin tekemään nopeasti. Olosuhteiden vaihtuminen takaa kuitenkin sen, että täydellisyyttä ei tavoita koskaan – missä tietysti purjehduksen viehätys piileekin.

Tälläkin kertaa opettajana toimii Turun Pursiseuran purjehduskoulun rehtori Reijo Suomi sekä Riitta Suomi.

Tapani Mylly

Tapani Mylly
Tapani Mylly on intohimoinen veneilijä, joka haaveilee maailmanympäripurjehduksesta, mutta käytännössä kyyditsee lapsiaan Nauvon hiekkarannalle.

Kommentit

OK
  • Rekisteröityminen
    kannattaa!

    Pyyhkäise, niin teidät miksi
  • Yhdet tunnukset käyvät
    kaikilla NettiX-sivustoilla.

  • Suosikkilistasi pysyy
    ajantasalla joka laitteessa.

  • Saat samat hakuagentit
    käyttöön kaikkialla.

Rekisteröityminen on yksityiskäyttäjälle ilmaista:

-

 

,

, cm3, kW

 /3 
.

Uusi maksutapa - Mobiilimaksu

Mobiilimaksu on uusi helppo ja nopea maksumuoto, jolla voit maksaa suoraan puhelinlaskullasi ilman rekisteröitymistä suoraan Internet-selaimesta.

Palvelu toimii kaikilla laitteilla, kuten matkapuhelimet, tabletit ja tietokoneet, joissa on Elisan, Saunalahden, Telian tai DNA:n data-yhteys. Mobiilimaksun käyttäminen on mahdollista, kun käytät laskutuskelpoisen liittymän datayhteyttä. Elisan ja Saunalahden liittymillä Mobiilimaksu on mahdollinen millä tahansa yhteydellä (vaatii liittymän numeron syöttämisen).

TAI

 

 

Kirjaudu sisään

Näytä

Sinulla on keskeneräinen ilmoitus. Mitä haluat tehdä?

Haluatko poistaa kuvan?

Unohditko salasanan?

Haluan vastausviestin

Anna lähettämämme koodi

Koodi on lähetetty osoitteeseen

Salasanan uusiminen

Näytä