Veneen nosto trailerille – kaveri ja turvaköysi mukaan!

Katso video
Vinkit 19.11.2018

Venettä trailerille nostettaessa pärjää saaristolaisjärjellä yllättävän pitkälle. Kun vielä otetaan kaveri mukaan, suunnitellaan hieman ja säilytetään maltti, niin ollaan oikeilla jäljillä.

Neljän metrin veneen noston voi vielä hallita yksin, mutta kun veneen pituus kasvaa, kasvaa myös noston haasteet. Mitä sitten traileroinnissa on hyvä muistaa ja mikä voi mennä vikaan? Kysyimme sitä veneiden noston ja laskemisen ammattilaisilta ja kävimme seuraamassa miten homman pitäisi oikeasti sujua.

Sipoolaisen veneliikkeen W&W Marinen Tony Boman ja Max Malmberg nostavat ja laskevat veneitä työkseen liki 400 kertaa vuodessa. Jos ensimmäistä kertaa on lähdössä hakemaan venettä trailerilla, on hyvä käydä päässään läpi muutama perusasia jo ennen lähtöä. Onko rampin alusta betonia vai soraa? Onko vetoautossa riittävästi potkua? Onko trailerin kantavuus veneelle sopiva? Ovatko katsastus, jarrut ja valot kunnossa? Onko traileri säädetty valmiiksi juuri minun veneelle? Onhan vinssin liina tai vaijeri kunnossa? Tulihan kiinnitysliinat mukaan? Ja yllättävän tärkeä asia; pääseekö kaveri sovitusti talkoisiin, Boman summaa.

Kun sitten päässään on vielä etukäteen rallikuskin tavoin käynyt kartturin kanssa askelmerkit ennakkoon läpi, ollaan jo voiton puolella.

Kaksin aina kaunihimpi

Rantaan tultaessa Boman ja Malmberg tietävät valmiiksi omat tehtävänsä. Bomanin laittaessa trailerin valmiiksi Malmberg on jo siirtynyt veneeseen laiturilta. Trailerista vedetään sähköpistoke irti ja valot taitetaan sivuille. Vinssin liina ja koukku viedään perälle asti odottamaan. Sitten peruutetaan rampille niin, että pyörän navat ovat vesirajalla. Boman on valmiina trailerin perässä koukuttamaan venettä, kun Malmberg lähestyy. Hän liukuu hitaasti paikalle ja painaa veneen keulaa ensimmäistä kölirullaa vasten pitämällä vaihdetta päällä. Samalla hän suoristaa venettä niin, että se on suorassa linjassa kölirulliin nähden. Tästä on Bomanin helppo kiinnittää koukkua ja siirtyä vinssimieheksi tietäen, että kaveri pitää veneen paikoillaan konevoimin.

Muista turvaköysi!

Kun vene nousee, Malmberg pysyy veneessä, sammuttaa koneen ja nostaa sen. Samalla hän on valmiiksi veneessä, jos vinssin liina sattuisi katkeamaan ja vene liukumaan takaisin veteen. Hän pysyy veneessä siihen asti, kunnes keulan turvaköysi on kiinnitetty. Se on yleensä veneen oma keulaköysi, joka kiinnitetään knaapeista traileriin ennen kuin ajetaan metriäkään eteenpäin. Teräsvaijerit rispaantuvat, liinat haurastuvat auringonvalossa ja pettävät tietenkin juuri noston aikana. Jos silloin on ehditty jo ajaa eteenpäin, syntyy rumaa jälkeä. Parkissa kiinnitetään kuormaliinat keulaan ja perän molemmin puolin ennen maantielle ajoa. Bomanin hyvä vinkki on käyttää erillisiä liinoja perään. Jos trailerin sivurullat pettää, vene pysyy kuitenkin tukevammin näin kun jos käyttää vain yhtä pitkää kuormaliinaa perän yli heitettynä, Boman neuvoo. Sitten valot kiinni ja baanalle. Vene on noussut ja varmistettu ammattilaisten käsittelyssä neljässä minuutissa.

Kaikkea näkee

No entäs sitten nuo veneen noston ja laskun jokamiehen suden kuopat? Ammattilaiset ovat nähneet Kalkkirannan rampilla yhtä sun toista. Kerran mies yritti yksin nostaa venettä kovassa sivutuulessa. Eihän siitä mitään tullut, kun puuskat kuljettivat jo liinaan kiinnitetyn veneen kivikkoon. Täystuho siinä taisi tulla. Myös trailerilta rampille rojahtanut vene teetti lasikuitumiehille ja perän vaihtajille ylimääräistä työtä, Boman ja Malmberg muistelevat. Ja sitten nuo pohjatulpat, Malmberg huomauttaa! Useasti olen nähnyt miten veteen lasketaan venettä itse vaikka on unohtanut laittaa pohjatulpan takaisin. Niin, siinä sitten ajetaan traileriauton mentyä plaanissa ympäriinsä, kun ei oikein tiedetä minne ajaa ennen kuin uppoaa, Boman lisää.

Teksti, kuvat ja video; Leif Rosas

Leif Rosas
Leif Rosas Leif Rosas on merellinen ammattikuvaaja ja -kirjoittaja joka mielellään väistää venäläisiä ydinsukellusveneitä. Safariyrittäjä RIB -veneillä ja ilmatyynyaluksella joka ei talvellakaan oikein malta pysytellä kuivalla maalla.

Kommentit

OK
  • Rekisteröityminen
    kannattaa!

    Pyyhkäise, niin teidät miksi
  • Yhdet tunnukset käyvät
    kaikilla NettiX-sivustoilla.

  • Suosikkilistasi pysyy
    ajantasalla joka laitteessa.

  • Saat samat hakuagentit
    käyttöön kaikkialla.

Rekisteröityminen on yksityiskäyttäjälle ilmaista:

-

 

,

, cm3, kW

 /3 
.

Uusi maksutapa - Mobiilimaksu

Mobiilimaksu on uusi helppo ja nopea maksumuoto, jolla voit maksaa suoraan puhelinlaskullasi ilman rekisteröitymistä suoraan Internet-selaimesta.

Palvelu toimii kaikilla laitteilla, kuten matkapuhelimet, tabletit ja tietokoneet, joissa on Elisan, Saunalahden, Telian tai DNA:n data-yhteys. Mobiilimaksun käyttäminen on mahdollista, kun käytät laskutuskelpoisen liittymän datayhteyttä. Elisan ja Saunalahden liittymillä Mobiilimaksu on mahdollinen millä tahansa yhteydellä (vaatii liittymän numeron syöttämisen).

TAI

 

Kirjaudu sisään

Näytä

Sinulla on keskeneräinen ilmoitus. Mitä haluat tehdä?

Haluatko poistaa kuvan?

Unohditko salasanan?

Haluan vastausviestin

Anna lähettämämme koodi

Koodi on lähetetty osoitteeseen

Salasanan uusiminen

Näytä