Käyttötestissä Buster XXL Cabin

Koeajot 11.08.2011

Esittelimme lyhyesti viime vuonna Busterin uutuusveneen, XXL Cabinin. Tänä keväänä vene oli käytössämme koko toukokuun, jotta saisimme kokemuksia vaihtelevissa olosuhteissa ehkä mielenkiintoisimmasta uutuus-Busterista moneen vuoteen.

Koska Buster XXL Cabinin runko on matala, on kajuutan oltava korkea, sillä seisomakorkeudesta ei ole haluttu tinkiä.

Keulan kantta on voitu laskea, minkä ansiosta ovesta sisään astuminen sujuu vähemmän taiteillen, tosin oven yläkamana on edelleen melkoinen loukku jo keskimittaiselle.

Keulasta pääsee kätevästi askelman kautta sivukansille. Ne on mitoitettu vaatimusten mukaan ja riittävän leveiksi, mutta katon reunus ulottuu niin kauas, että liikkuminen sivukannella ei ole aivan helppoa. Lisäksi ulkoreunassa oleva kaide tekee kiinnipitämisen hieman hankalaksi. Helpompaa olisi, jos kaide olisi koko matkaltaan katolla.

Buster Cabin ei ole matkavene, mutta jos pedin tarvitsee, se syntyy kajuutan perään.

Uuden Cabin-mallin yksi iso etu on, että kajuutta ei tunnu samalla tavalla huteralta kuin vanhassa AWC:ssä. Rakenteet ovat selvästi jäykemmät, joskin pientä huojuntaa yhä tuntuu.

Kajuutan silmiinpistävin ominaisuus sisällä on avaruus.

Kuski ei XXL Cabinissa voi valittaa kuin onnetonta tuulilasinpyyhintä. Onneksi veneeseen on vakiovarusteeksi asennettu lämmitin. Se ei sateessa jaksa lämmittää kajuuttaa, mutta tuulilasin se pitää auki.

Etuistuimet ovat tukevat ja jämäkän oloiset. Suuri karttanäyttö on sopivasti kuskin näkökentässä. Katkaisimet ja mittarit on sijoitettu järkevästi.

Runko on hyväksi havaittu XXL. XXL:n runko on melko kapea Cabinin massaan nähden, ja koska painopiste on avovenettä selkeästi korkeammalla, on runko sivusuunnassa levoton. Trimmitasot ovatkin vakiovaruste.

Buster XXL Cabinin ajettavuus oli tyynessä kelissä kunnossa. Melutaso on kohtuullinen matkanopeuksilla (77-78 desibeliä). Huippunopeutta Buster Cabin ja Yamaha F150 saavuttivat 37,6 solmua.

Buster XXL Cabinin pääasiallinen tuleva käyttäjäkunta lienee viranomaiset ja muut vesillä työtään tekevät. Heille XXL Cabin on oiva työkalu.

Huviveneilijä on hieman hankalampi tapaus. Epäilemättä näitä ilmestyy saaristoon jokasään yhteysveneiksi, mutta tuskin tungokseksi asti. Hinta on melko kova, sillä vene-konepaketti maksaa hyvän matkaa yli 50 000 euroa.

Tiivistelmä Vene-lehden artikkelista 8/2011

Osta ja lue koko juttu Buster XXL Cabinin käyttötestistä

Comments

OK
  • It's worth register!

    Swipe and you know why
  • You can use same credentials on all Nettix sites.

  • Your favorite list will be synced in all your devices.

  • You can access your search agents anywhere.

It's free to register for private seller:

 

,

, cm3, kW

 /3 
.

New payment method - Mobile payment

Mobile payment is new easy way to pay directly with Internet browser without registering and it will be charged on your phone bill.

Mobile payment works on all devices like cellular phones, tablet devices and computers with Elisa, Saunalahti, Telia or DNA subscription data connection. Mobile payment requires data connection that can be billed. With Elisa or Saunalahti subscriptions Mobile payment is possible with any connection (requires to enter mobile subscription number).

OR

 

Sign-in

You have an incomplete ad. What do you want to do?

Do you want to remove this image?

 

Feature is not available, because you have not allowed use of cookies for this purpose. Change your selections in consent manager.